aspalsta.net

[Liina]

[noppi]

[Tuulikki73]

Eikö mieluiten kannattaisi säätää sellainen laki, jossa jokaiselle halukkaalle pitää olla vähintään yksi ystävä? Nykyäänhän on niin, että kuka tahansa voi pudota niin tehokkaasti kaikesta, että voi ihan rauhassa muumioitua kerrostalohuoneistoonsa eikä kukaan kaipaa. Nykyään se putoaminen on ennätysmäisen helppoa, ei tarvitse kuin hetkeksi väsyä tähän hulluun hektisyyteen ja saman tien on pois pelistä.

Yksinäisyys on tämän nykyajan pahin ongelma vaikka annetaan ihan muu käsitys kailottamalla sosiaalisuudesta, jota vaaditaan sielläkin, missä sitä ei oikeasti tarvita. Ennen vanhaan kyläyhteisöjen aikaan, kukaan ei onnistunut olemaan niin yksin, etteikö joku ainakin tiennyt, missä hän asustaa. Vaikka joku oli erakkona kyläyhteisön laitamilla, tiedettiin hänen liikkeensä silti. Entisaikaa ystävyys ja sosiaalisuuskin oli jotenkin inhimillisempää, nykyään nuokin ovat enemmän kauppatavaraa.
_________________
Jos kommunikointi tapahtuisi "telepaattisesti", ei datan muodolla olisi väliä. Tuolloin minullakin olisi mahdollisuus.

[noppi]

[Tuulikki73]

Minä en puhunut mistään as-yhteiskunnasta vaan yleisesti. Kyllä sellainen malli että yhdessä mutta yksin on kaikkein inhimillisin. Nythän yksin oleminen voi tarkoittaa sitä, ettei kukaan edes tiedä olemassaolosta.
_________________
Jos kommunikointi tapahtuisi "telepaattisesti", ei datan muodolla olisi väliä. Tuolloin minullakin olisi mahdollisuus.

[Liina]

[yksijalkasänky]

[heluna]

Ystävyys on minulle ollut pitkään kipeä sana. Minulla ei ystävät pysy näpeissä. Jostai kumman syystä ne aina karkaa. Olen aktiivisesti yrittänyt saada ystäviä tai edes kavereita, mutta suhteet aina laimenevat ja kaveri lopulta kyllästyy. Minusta tuntuu, että elän liikaa oman pääni sisällä ja kaveri aistii sen etten [i]tarvitse[/i] häntä. Ja aikuiset ihmiset jotka hakevat ystäviä, eivät tunnu haluvan tällaista tuulispäätä elämäänsä, ehkä siksi, että aika on kaikilla kortilla ja kun/jos niitä ystäviä tapaa niin haluaa tavata sellaista ystävää, jolla on mahdollisimman paljon annettavaa - ja jotta voisi antaa toiselle on oltava vuorovaikutustaitoja, joita minulla ei kovin paljon ole, eli ymmärrän hyvin etteivät tuhlaa aikaani minuun . Toisaalta se ei minua edes paljon liikuta, sillä parhaiten viihdyn oman pääni sisässä. Silti olisi joskus mukava vähän "sosialisoida". Tämä on minussa ristiriitainen tunne ja tulen varmaan aina tästä kärsimään. Olen toisaalta erittäin sosiaalinen ja nautin sosiaalisista kontakteista, mutten liian tiiviistä kontakteista . Kuka nyt tällaista haluaisi kaveriksi loppupeleissä? -Todennäköisesti ei kukaan, sillä jos rehellisiä ollaan niin tahdon vain sen verran "ystävyysttä" että sosiaalisen kanssakäymisen tarpeeni tyydyttyy. Sukulaisia on onneksi paljon ja he eivät minusta pääse eroon kirveelläkään , mutta olisi aika hienoa löytää joku joka olisi samalla aaltopituudella ja jonka kanssa voisi joskus viettää aikaa ihmisten ilmoilla tarvitsematta liikaa sitoutua. Mutta en ole varmaan koskaan omistanut sellaista kaveria joka olisi samalla aaltopituudella (tai olen mutta he ovat olleet rakastajiani ). Yksi tuttu joka on as-piirteinen on minulle tosi [i]helppoa[/i] seuraa, mutta olemme silti niin erilaisia, mutta hänen kanssa tulen hyvin toimeen, vaikka emme kumpikaan paljoa suhteesta irti saa tämän erilaisuuden takia, mutta varmaan siksi olemme tekemisissä, koska on niin helppo olla eikä tarvitse olla olevinaan jotain...

Minulle olisi varmaan paras sellainen työ jossa tapaisin paljon ihmisiä, niin tämä tarve täyttyisi, mutta kun on yksinäinen työ. Olen kuten pikku lapset jotka haluaa kavereita ympärilleen, mutta leikkivät silti yksinään...
Yksi syy miksi en uskalla enkä halua etsiä ystäviä on se, että minut on "nentit" niin monta kertaa jättäneet kelkastaan. On tullut mustasukkaisuutta toisilta kavereilta ja silloin on ollut helpoin minut sysätä pois, enkä ole viitsinyt taistella vastaan, sillä en koskaan halua tahallani tunkea kenenkään väliin.
En ymmärrä yleensäkään kuinka jotkut ovat kavereistaan niin mustasukkaisia ja omistushaluisia . Minut on niin helppo sysätä sivuun... En kyllä nuoruusvuosien jälkeen ole edes omistanut ystäviä, joten saattaa olla että tämä mustasukkaisuus teema ei ole aikuisten välisissä ystävyyssuhteissa ongelma ( ).En rehellisesti sanottuna voi nykyisiä harvoja tuttaviani ystäviksi kutsua, sillä ovat lasteni kautta tuttuja, normaali ihminen saisi heistä ystäviä, sillä ovat mukavia ihmisiä kaikin puolin, mutta minusta ei saa otetta, enkä minä osaa keskittyä niin paljon ystävyyteen, että ystävyys toimisi. En osaa pitää yhteyttä vaikka haluaisin ja muut tulkitsevat tämän haluttomuutena ystävyyteen, mitä se tavallaan on ja ei ole...
Sellainen olisi ideaali ystävyyttä, että toinen ottaisi aina yhteyttä minuun ja pyytäisi eri paikkoihin tai juttuihin kaveriksi. En osaa istua kahvilla ja jutella niitä näitä. No on minulla se yksi as-piirteinen tuttu, jota en kaveriksi edes kutsu koska olemme niin erilaisia. Hän on paljon nuorempi ja jopa vähän lapsellinen, mutta hänen seurassa on helppo olla. Ehkä jos hän on vielä parin vuoden päästä maisemissa, niin uskallan ylentää hänet kaveriksi .
Sekava sepustus tämä, mutta olkoon.
_________________
- heluna -

[Veri]

Itseäni jo yrjöttää sana "ystävyys". Tiedän, että jos löydän kaverin niin minä olen aktiivisempi osapuoli ja toinen huomaa tämän, siitä seuraa loisimisreaktio: minä tuon hyvää hyvyyttäni ja anteliaisuuttani kaverille kaiken eteen, tämä ei viitsi edes kiittää saati sitten kontribuoi mitään. Minä olen kasvi, se toinen on loinen joka imee siitä kaikki ravinteet.

Ja ihan muutenkin. Naiset ovat usein lapsellisia hihittelijöitä ja miehet heti iskemässä vaikka olisi vain kaveri, joten ainoa vaihtoehto olisi löytää jostain tomboy tai vaikka homoseksuaalinen mies jota ihan kiinnostaisi ystävyys, aidosti. Siinä ei tapahtuisi ällöttävää loisimista eikä viettien esittelyä. Enkä olisi hyvän päivän kaveri, jonka ainut käyttötarkoitus on kaupungille mukaan ottaminen. Ennemmin kulkisin museoissa tai luonnossa.

On ne aidot ystävät niin vähissä. 20 vuodessa en ole löytänyt ainuttakaan. Lapsuudestani en muista mitään, koska vietin päivät kotona yksin.

[rääkkyväpapukaija]

Liian monet ihmiset tosiaan paljastuneet tuossa edellä kuvatun tapaisiksi (loisiksi jne.), joten "ystävyys" on alannut kiinnostaa aina vaan vähemmän...