aspalsta.net

[syysmamma]

Mulla kans tuo että haluaisin nukkua yksin, mieluiten omassa huoneessa (siis olen parisuhteessa ). Lasten myötä olen siedättynyt siihen, että voin jopa nukahtaa kun toinen on "iholla", mutta se on vaatinut sen, että olen tosi, tosi väsynyt. Herään usein enkä koe pystyväni rentoutumaan.

Voin vain kuvitella miten ahdistavaa, sinulla Rikkaruoho,jos olet yh, etkä saa iltaisin hetken omaa rauhaa

Minäkin nukuin lapsena 10v asti vanhempien huoneessa ja äiti nukahti minun viereen (isä kantoi sitten omaan sänkyyn yöllä). Olisin halunnut enemmän jutella sängyssä, mutta äitini (nentti) ei halunnut. Oli vielä aamuvirkku ja minä illanvirkku. Mutta kyllähän sen mukavalta tuntui silloin vieressa nukkua. Sitten 11v sain oman huoneen ja en muista koskaan kaivanneeni vanhempieni viereen, kun joskus jos heräsin painajaiseen. Muutenkaan en osannut oikein pelkojani ja tunteitani jakaa. Usein pelkäsin yksin.
_________________
Äiti: AS- ja ADD-piirteinen (odottaa tutkimuksiin pääsyä), isä: adhd-piirteinen,
poika 12/06: puheen viivästymä, käyttäytymisen ja vuorovaikutuksen erityispiirteet, tyttö 7/09: tavis (ainakin vielä)

[Rikkaruoho]

Mä en kyl ikinä ole nukkunut edes äitini vieressä, enpä viihtynyt sylissäkään tippaakaan. Sinänsä hyvä lapsen kannalta että hakee läheisyyttä

Ja pitää ajatella positiivisestikin, molemmat on aamu-unisia, todennäköisesti olisin paljon pahemmin hajalla jos aamuherätys olisi kuudelta eikä yhdeksältä

Painajaisia ja pelkoja tuolla tytöllä ainakin tuntuu olevan kovasti, ehkä vähän saadaan auottua niitäkin sitä mukaa kun puhe- ja hahmotuskyky kasvaa. Toivossa ainakin on elettävä

Ja parisuhteita ei kyl enää tule, ne on nähty ainakin seuraavaan muutamaan vuoteen. Nyt ei ole onneksi edes paineita sellaiseen Saa siis ehkä vielä joskus nukkua ihan yksin...!
_________________
Laugh..and the world laughs with you. Laugh hysterically, for no apparent reason, and they'll leave you alone.

[ixy]

Huonon nukkujan äitinä minäkin liputan rutiinien puolesta, mutta rikkaruohon kirjoituksesta tuli mieleen, päiväunet nukutaan yksinkertaisesti liian myöhään. Nukkuuko lapsesi esim. autossa? Oletko yrittänyt autoajelua iltapäivällä (esim klo 14-15)?
Tai aamupäivällä reipasta ulkoilua ja raskas lounas?

(Meillä ei koskaan toiminut yhteiset päiväunet, eli lapsi kainaloon ja "hys nyt nukutaan".)
_________________
lapsi 7/2006, dg F83.0

[Rikkaruoho]

Meillä ei päiväunet onnistu senkään vertaa mitä yöunet, välillä jää kokonaan väliin kun on kolme tuntia komennettu takaisin pitkäkseen. Päiväkotirytmillä kun ollaan (eli herätys 07:30), niin sielläkin nukkuttavat välillä toista tuntia ja lapsi tietty nukahtaa juuri ennen herätystä

Viime keväänä pahimpien uniongelmien aikaan yritettiin sitäkin ettei nukuttu päiväunia, muttei se pidentänyt yöunia tippaakaan

Ja autossa nukkuminen on meillä vaan hyvä vitsi, ajoin vauva-aikana ainoaan mahdolliseen hoitopaikkaan 1-2krt kuussa 200km/suunta pienen punaisen otuksen huutaessa takapenkillä täyttä kurkkua joka minuutin.. Välillä oli kyl uskonpuutetta siihenkin hommaan, terveisin itkupotkuraivariäiti levähdyspaikalta Menee samaan kategoriaan et jotkut vauvat voi laittaa mahalleen maahan, en usko jollen olisi joskus nähnyt
_________________
Laugh..and the world laughs with you. Laugh hysterically, for no apparent reason, and they'll leave you alone.

[ympyräsilmä]

Hei!

Muistuu kyllä oikeinkin elävästi mieleen nuo tyttösen pienuusajat. Se oli ihan melkeinpä pelkkää vaeltelua: Lapsi nukahti syliin kiikkustuolissa, laitoin hänet sänkyyn, sitten kun hän heräsi, hän kapusi viereeni minun sänkyyn (olen kans yh). Minä lähdin hänen petiin...hän jossain vaiheessa perässä jne jne.

Koetin tehdä illan turvaisaksi muka neulomalla tai puuhastelemalla jotakin muuta käsityötä hämärässä. -Hän puhui vielä niukalti eikä meillä ollut oikein kommunikaatiota. Hyräilin ja nuokuin. Kivinta oli se kun keksin tuttuun säveleen omat sanat niin että hänelle tapahtui siinä laulussa jotakin sadunkaltaista. (Se oli p u i s e v a a pitkän päälle!!).

Joo kyllä minäkin olin tottunut olemaan ihan yksin nukkuessani, en ollut ikinä tykännyt aikuisaikana nukkua kenenkään vieressä: nukkumiseni edes oisi saanut luvan kuulua minulle

Päiväkodin alettua lapsella alkoi tulla uusia kokemuksia. Silloin aloin jossain vaiheessa -kun puhumalla ei tultu ymmärretyksi- pyytää (nukkumaan käydessä) tyttöä kuvittamaan päivän tapahtumia...
ei ollut kyse pirtämistaidosta vaan ihan kun kysyin että esim millainen X oli tänään (ottiko leikkiin ja mitä leikittiin), hän piirsi nauravan X:n kuvan tai ilkeän, taikka itsestään hän piirsi murheellisen kuvan tai iloisen. Siihen oli jotenkin luonteva lisätä muita kysymyksiä ja ehdottaa mahdollisia tunteita.

Tuo em ei siis oikeestaan ollut nukuttamista! Me ruvettiin jatkamaan iltaisin tuota kuvatarinointia ja ihanalta tuntui se kun siitä tuli meille molemmille se meidän tapa katsoa asioiden kulkua, se jäsenti tapahtuneen ymmärrettäväksi.

Mulle tuli tosta aikasemmasta nukuttamiskommentista itseinho kun se vaikutti omahyväiseltä -Varsinkin kun se oli sellanen pelkkä katkelma ja kun myöhemmin aloin muistaa ne yölliset turhautuneisuuden hetket. Munkaan tyttö ei ottanut päikkäreitä p.kodissa ja hän kolisteli sängyn reunaa niin että muita häiritsi. -Unisadun hän kuulema aina kuunteli ok, mutta jokin lepo oli vitsi

Mun tytön luovat idikset rupeaa pulppuamaan aina AINA iltaisin. Välillä tuntuu, että oikeesti hällä kuuluis olla sellanen oma räätälöity aikataulu (silti säännölinen), ettei hän jäisi kiihtyneeseen mielentilaan (tulipa mieleen että ehkä se ois järjestelykysymys), koska hää usein "hyvää yötä" -sanomisen jälkeen sanoo, että voi kun ei ehtinyt saada sitä ja sitä vielä valmiiksi...kun minä taas jään monasti mielelläni miettimään millai jatkan kuvitteellisia askarteluja ja uni tulee hyvin.

Rikkaruoho: Meillä oli ehkees aika kovastikin samanlaista se maatemeno joitain vuosia sitten kun sinullakin. Halusin kai lähinnä tuoda sen hyvän ihan uuden kumppanuuden minkä tuo alkuperäinen ongelma synnytti. Yhteinen huumori ja heittäytyminen omiin tarinoihin antaa valtavasti yhteisyyden tuntua. Voi sanoa luvalla "YÄK" jostain leuhkiksesta. Ja tietenkin omaa aikaa pitää saada olla ja varsinkin yh:lla!
-Tsemppiä teille! Sen hahmotuksen voimistuessa toivottavasti
unihankaluudet helpottuu!
_________________
en kai koskaan ollutkaan kärryillä

[ullamari]

Meillä lapsen uniongelmat paisuivat yöttömiksi öiksi lääkehoidon aloittamisen jälkeen! Pelastava enkeli oli juuri tuo melatoniini johon sain heti pyytäessäni reseptin hoitavalta lastenpsykiatrilta ilman mitään suuria selvittelyjä! Nyt nukutaan hienosti, päivään saatu rytmi joka on nyt pidetty kesälomallakin! Illalla nukahdetaan ongelmitta ja aamulla ylös nousee iloinen virkeä poika
Aiemmin käytiin keskusteluja kuolemasta ja ikävästä, pelkotiloista ja keksittiin jos jotain mielikuvia uimarannoista ja aurigonpaisteesta että uni tuli - tai sit ei tullut! Rättiväsyneinä me vanhemmat roikuimme parvisängyn reunalla puoliunessa ja yritimme saada 9-vuotiasta nukahtamaan! Nyt hän menee itse nukkumaan, nukahtaa melkein heti ja nukkuu aamuun - illalla vielä laittaa cd-soittimeen rauhoittavaa musiikkia (meren ääniä, linnun laulua ymym näitä varta vasten rentoutumiseen tarkoitettuja levyjä)!

Ihanaa elämää kun itsekin saa nukkua välillä kunnon yöunet!!

[Nokkosperhonen]

Melatoniini tosiaan tuo avun, ei ehkä kaikille, mutta meille ainakin. Tunnen kyllä noin joka toinen päivä huonoa omatuntoa sen käytöstä, vaikka annokseksi riittää 0,5 mg... Että enkö minä nyt ilman lääkkeitä kykene lastani saamaan nukkumaan! Toisaalta tuo ihmeaine on tuonut elämään paljon hyvää entisen valvomisen ja iltashow'n tilalle. Mietin kyllä sitäkin, että mitenkähän kauan sitä joudutaan käyttämään? Oppiiko poika joskus nukahtamaan ilman sitä (helposti siis)?