aspalsta.net

[Niti-nati]

Matkustin kerran junassa, ja viereisillä penkeillä istui samanikäinen tyttö. Hän katsoi toisaalle, samalla itse tuijotin häntä. Yks kaks yllättäen hän katsoi minuun. Sydämestä ryöpsähti tosi kova adrenaliiniryöppy ja tuli jotenkin ihmeellinen, kiusallinen olo. Käänsin katseeni poispäin, kuten minulla on aina tapana näissä tilanteissa. Samalla tunsin tytön katseen vielä vasemmassa kasvonpuoliskossani.

Toinen tilanne missä on vaikeaa olla, on bussi tai juna, jossa penkit ovat vastakkain. Sitten kun sattuu sellainen henkilö siihen vastapäätä, joka tuijottaa suoraan minua, niin tulee kiusallinen olo.
_________________
AS-piirteinen, ei diagnoosia

[Nebuloso]

Vältän silmiin katsomista, joskus täytyy vilkaista että saa toisen pysymään mukana keskustelussa.
Silmiin katsominen häiritsee sitä mitä ollaan todella tekemässä. Se vie energiaa, yhtälailla kuin
voimakas ääni tai yksitoikkoinen naputus tai valo. Vessassa käyminen sujuu paljon paremmin kun valot on pois päältä.
Jos joku seisoo olan takana niin se vie myös energiaa vaikka ei ole silmäkontaktia. Kun mietin jotain
vastausta keskustelussa niin näen sen ja silmiin katsominen häiritsee vastauksen "näkemistä".
_________________
Diagnoosi: aspergerpirteet

[Minnah]

[unicorn]

[Zuska]

Minun on mahdotonta katsoa tuttua ihmistä silmiin, esimerkiksi siskoani tai vanhempiani en katso koskaan silmiin, usein en edes kasvoihin. Sitten vierasta, esimerkiksi bussikuskia tai virkailijaa katson kyllä silmiin hetken, mutta se häiritsee tosiaan muuta toimintaa.
_________________
"Sitten syyttää herrojen herraa, joka väärin laumansa vei"

[renni]

Tajusin juuri etten tiedä yhdestäkään sisaruksestani minkä väriset silmät heillä on.

[whatever]

Minustakin katsekontakti tuntuu liian voimakkaalta. Kyllähän usein saatan tuijottaa juuri silloin kun kuuntelen, mitä toisella on kerrottavaa, silloin ehkä tuijotan liikaakin. Samoin kun vaan tylsistyneenä haaveilen, niin saatan tuijotella ihmisiä, vaikke sitä ite silloin tajuakaan yleensä.

Mutta siis jos joku ihminen vain tulee vastaan ja katsoo silmiin, niin aina kavahdan ja katson muualle. Vaikka kuinka yrittäisin katsoa takaisin, niin en siihen pysty pidemmän päälle! Olen sitä miettinyt, että voiko tämä olla syy siihen, miksi muille tullaan juttelemaan paljon enemmän kuin mulle. Onko katsekontakti jotenkin tärkeä keskustelua avatessa?? Kyllähän sen itsein tiedän siinä tilanteessa, että jos haluan tervehtiä vastaantulijaa, niin se on paljon vaikeampaa jos se tulija ei vilkaise silmiin. Ehkä se on sama juttu sit juttelun aloittamisessa.

Itse taas teen niin, että jos olen päättäny mennä juttelemaan jollekin ihmiselle, niin en yritä onkia mitään katsetta sieltä, vaan menen ottamaan olkapäästä kiinni, ainakin jos oon meluisassa paikassa. Tai sitten niin, että jossain esim. bussipysäkillä vaan alan selostamaan jotain tilanteeseen sopivaa jos siltä tuntuu ja sittenhän sen huomaa, lähteekö toinen mukaan juttuun.

Ne harvat kerrat elämässä, kun joku on alkanut tuijottamaan, ja oon jostain syystä uskaltanut tuijottaa takaisin, ne on sit ollu hyvin ihmeellisiä! Tuntuu kuin näkis koko maailmankaikkeuden siellä silmissä!! Ja tuntuu kuin pääsisin ihmistä ihan niin lähelle kuin se mitenkään on mahdollista! Ei edes rakastellessa tunnu välttämättä niin suurta läheisyyttä. Se on ollu huumaava tunne kyllä..

Ja erään nuoren miehen muistan, joka mua alko tuijottaa joku aika sit.. hänen katseensa ei pelottanut, uskalsin katsoa takaisin. Ymmärtääkseni hän oli assi ja tunsin samankaltaisuutta hänen kanssaan. Outoa, miten se katse ei pelottanut! Se oli kivaaaaaa!

[Rikkaruoho]

[Meikäläinen]

[whatever]